RAUTAKOIRA ry järjestää toimintaa ympäri vuoden noin kerran kuukaudessa. Paikka saattaa vaihdella, mutta toistaiseksi Helsingin Pitkäkosken niityt ja Helsingin kaupungin antama mahdollisuus ko paikkaan ovat tarjonneet treenitapahmia varten tällä hetkellä parhaat puitteet.

Yhdistys järjestää erilaisia tapahtumia pääosin Loviisassa - silloin tällöin mahdollisuuksien mukaan myös muilla paikkakunnilla.

Yhdistyksen toiminnan tarkoitus on antaa koirille ja omistajilleen mielekästä tekemistä. Tietysti pääosa lajeista vaatii harjoittelua varsinkin jos aikoo osallistua kisoihin, mutta toisaalta sen myötä korostuu koiran ja omistajan suhteen syveneminen.

Otamme tapahtumiimme avustajia tarpeen mukaan ja paikkakuntakohtaisesti. Muilla kuin "tutuilla" paikkakunnilla toivomme löytävämme yhteyshenkilön joka pystyisi hoitamaan ko paikkakunnan byrokratian kautta virallisesti tapahtumaa varten varatun paikan/alueen.