RAUTAKOIRA ry perustettiin selvästä tarpeesta koirien kanssa harrastamiseen. Vaikka tänä päivänä on olemassa niin agility kuin rotukohtaisia yhdistysten urheiluharrastuksia - tämän tyyppistä nopeatempoista ja roturajatonta kisaamista ei Suomessa ole yleisesti tullut vastaan. Pienen maastotutkimuksen perusteellakysyntää ja kiinnostusta tuntui olevan, joten ry-paperit jätettiin joulukuussa -05. Virallisesti ry saatiin kirjoihin ja kansiin keväällä 2006.
RAUTAKOIRA ry on sitoutumaton yhdistys niin poliittisesti kuin muutenkin. Yhdistys ei toimi yhteistyössä minkään muun tahon kanssa - eikä se ota vastuuta harrastajien toiminnasta ry:n virallisten tapahtumien ulkopuolella.
Ry:n Toiminnan takaa löytyy ihmisiä koiriensa kanssa. Perimmäisenä ajatuksena kehittää koirille ja omistajille harrastustoimintaa joka ei ole vain suorittamista ja koiran äärirajoille vientiä vaan tapa testata koiran mukautuvaisuutta ja kykyä keskittyä nopeisiin ja nopeasti vaihtuviin suorituksiin. Lajeja kehitettiin aluksi jonkin verran ja lisää on työn alla.Tietysti lajit vaativat omistajalta ja koiralta saumatonta ja pyyteetöntä yhteistyötä. Lajit onkin pääasiassa tarkoitettu suoritettavaksi omistaja+koira periaatteella.
Yhdistyksen kotipaikka on Loviisa - joskin ydinryhmä asuu eripuolilla uuttamaata. Tapahtumia järjestetään mahdollisuuksien mukaan myös muualla Suomessa. Yhdistys ei kerää jäsenmaksua. Toimintaa pyöritetään talkoovoimin ja avustajia otetaan mukaan paikkakunta ja tapahtumakohtaisesti tarpeen mukaan.
RAUTAKOIRA ry:n ihmisiin saa ja voi ottaa yhteyksiä jos siltä tuntuu.
RAUTAKOIRA RY VASTUSTAA KOIRATAPPELUITA JA KAIKKEA SIIHEN VERRATTAVAA TAI LIITTYVÄÄ TOIMINTAA. PYRKIMYKSENÄMME ON KEHITTÄÄ MIELENKIINTOISIA JA HAASTAVIA LAJEJA ERILAISILLE KOIRILLE ROTUUN KATSOMATTA.
RAUTAKOIRA ry
perustettu kevät 2006
www www.rautakoira.net
email rautakoirary@gmail.com
puh uusi numero tulossa heti kun avautuu!
Järjestämme tapahtumia pääasiassa uudenmaan ja itäuudenmaan alueella, mutta ota yhteyttä jos tiedät paikan ja ihmisiä kiinnostaisi kokeilla rautakoira lajeja.